Panu Pihkala: Ilmastoahdistus on luonnollinen reaktio ympäristökriisiin

Mitä ilmastoahdistus on? Onko siitä jotain hyötyä? Tutkijatohtori Panu Pihkala on yksi parhaista henkilöistä vastaamaan näihin kysymyksiin. Hän on tutkinut ympäristötunteita ja etenkin ympäristö- ja ilmastoahdistusta, mutta myös myönteisiä ympäristötunteita. Pihkala on alan suomalaisia pioneereja.

“Ympäristöahdistus tarkoittaa yleisesti vaikeita tuntemuksia, jotka johtuvat merkittävällä tavalla ympäristöongelmista. Ympäristöahdistuksen ehkä yleisin muoto on ilmastoahdistus. Ilmastoahdistusta voi kokea luonnon tuhosta tai siitä, mitä seurauksia ilmastonmuutoksesta on ihmisille ja yhteiskunnille.”

Ahdistus-sanaa käytetään monessa yhteydessä ja varsinkin arkikielessä kuvaamaan eri asteisia tuntemuksia, Pihkala toteaa.

“Ahdistus voi viitata käytännön tilanteisiin, joihin liittyy ongelmalliseksi koettua epävarmuutta: ihminen esimerkiksi epäröi hedelmätiskillä ja miettii, mikä valinta olisi kaikkein ympäristö- tai ilmastoystävällisin.”

Terveydenhuollossa ahdistus ymmärretään tarkemmin määriteltyinä voimakkaina ahdistustiloina, joihin voi tarvita tukea. Ympäristöahdistus ei ole kuitenkaan sairaus. Pihkala muistuttaa, että pohjimmiltaan ympäristöahdistus kumpuaa välittämisestä: ihminen välittää siitä, mitä maapallon ekosysteemeille tapahtuu. 

“Ympäristöahdistus ei ole sairaus tai mielenterveyden häiriö vaan luonnollinen reaktio siihen, kuinka vakava ympäristökriisi ja ilmastokriisi on.”

Ilmastoahdistus voi lamauttaa tai saada toimimaan

Ympäristö- ja ilmastoahdistus voivat vaikuttaa eri ihmisiin eri tavoin. Ahdistus voi lamauttaa, tai se voi saada ihmisen etsimään lisää tietoa ja toimimaan.

“Ympäristöahdistus voi olla tärkeä voimavara. Korostan ennen kaikkea yhteisöllistä vastuuta. On olennaista, minkälaisia valmiuksia esimerkiksi nuorten yhteisö ja ympäröivä yhteiskunta antavat ympäristöongelmien kohtaamiseen.”

Läntisissä teollisuusmaissa tunteiden käsittely on opittu pitämään yksityisenä asiana. Yhteisiä rituaaleja esimerkiksi surun työstämiseen ei enää ole, eikä työpaikoilla tai oppilaitoksissa ole luontevia yhteyksiä ympäristötunteista keskustelulle.

Toivo nostetaan usein esiin ympäristökriisin ja -ahdistuksen yhteydessä. Ruotsalainen ympäristökasvatuksen tutkija Maria Ojala on tehnyt jaottelun rakentavaan ja ei-rakentavaan toivoon. Usein ne nimetään rakentavaksi toivoksi ja toiveajatteluksi.

“Toiveajattelu on ‘toivotaan, toivotaan’ -henkistä toivetta siitä, että asia jotenkin järjestyisi. Rakentavassa toivossa taas ymmärretään, että itsekin täytyy osallistua asioiden parantamiseen.” 

Sillä, minkä tyyppiseen toivoon ihminen on suuntautunut, on merkitystä ilmastotoiminnan kannalta. Pihkala kertoo, että tutkimuksissa on havaittu yhteys rakentavan toivon ja ilmastotoimintaan osallistumisen välillä. Toiveajattelu taas usein johtaa siihen, että toimimisen sijaan toivotaan, että ongelma ratkeaa jollain muulla tavalla.

Surua, häpeää, syyllisyyttä

Ympäristö- ja ilmastoahdistukseen voi liittyä monenlaisia tunteita: huolta, pelkoa ja surua eläville olennoille koituvasta vahingosta tai identiteetteihin ja elämäntapaan liitttyvistä menetyksistä. Monet tuntevat myös syyllisyyttä.

“Syyllisyyden ja häpeän raja on häilyvä, mutta usein syyllisyys liittyy tekoihin ja häpeä enemmän siihen, minkälaisia koemme olevamme jonkun toisen silmissä.”

Pihkala sanoo, että on olennainen kysymys, miten syyllisyyttä käsitellään ja mitä siitä seuraa. Pahimmillaan syyllisyys ja häpeä lamauttavat.

“Syyllisyys voi saada pakenemaan tai torjumaan, mutta voi myös käydä niin, että omatunto saa ihmisen tekemään parempia valintoja ja kokemaan suurempaa kelvollisuutta.” 

Tunteet itsessään eivät ole hyviä tai huonoja. Oleellista on, miten tunteiden kanssa toimitaan ja onko työpaikoilla tai muualla yhteiskunnassa mahdollisuuksia käsitellä niitä.

“Eläinfilosofi Elisa Aaltola on kirjoittanut häpeästä ja rakkaudesta. Hän on todennut, että häpeällä voi olla hyviä puolia, mutta se edellyttää sitä, että yhteisöllisesti löytyy ulospääsy häpeästä. Syyllisyys on häpeää helpommin käännettävissä voimavaraksi.” 

Resilienssi on sinnikkyyttä ja selviytymiskykyä

Ympäristökriisin ja sen aiheuttaman ahdistuksen keskellä eläminen vaatii monenlaisia sosiaalisia ja psyykkisiä taitoja. Usein näistä käytetään nimitystä resilienssi, joka tarkoittaa kykyä säilyttää riittävä toimintakyky ja eheys myös muutospaineiden keskellä. 

Voidaan jaotella tunteisiin liittyvä resilienssi ja elämän syviin peruskysymyksiin liittyvä eksistentiaalinen resilienssi, jota Pihkala on tutkinut. Eksistentiaalinen resilienssi tarkoittaa riittävää kykyä tulla toimeen ikiaikaisten elämänkysymysten kanssa kuten rajallisuus, syyllisyys, kuolevaisuus ja niin edelleen. 

“Ihminen on sosiaalinen olento ja tarvitsee riittävästi turvallista keskusteluseuraa pohtiakseen näitä syviä kysymyksiä ja konkreettisia ympäristönmuutokseen liittyviä seikkoja. Yhteisöllisen resilienssin kehittäminen on tärkeää.” 

Resilienssin kehittämisessä apuna on kokeiltu keskusteluryhmiä, vertaisryhmiä, rituaaleja esimerkiksi ympäristötuhoista kärsivissä paikoissa ja itseapumateriaaleja. 

Tutkijat tarvitsevat tukea viestintään

Pihkala alkoi keskittyä tutkimuksessa ympäristö- ja ilmastoahdistukseen vuoden 2015 alusta. 

“Aluksi ei ollut helppoa saada yhteiskunnallisia puheenvuoroja tai akateemisia artikkeleita näistä aiheista julki. Ne ovat niin raskaita ja yhteisöllisesti vaikeita, että niitä halutaan usein torjua.” 

Pihkalan kirja Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo julkaistiin 2017. Julkaisun jälkeen tutkimusviestinnästä tuli helpompaa.

“Kirjani ja Hyvän sään aikana -kirjan julkaisun jälkeen ihmiset rohkaistuivat kertomaan ympäristötunteistaan julkisuudessa.” 

Pihkala osallistuu aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun, mutta toteaa, että tutkijan rooli vaikuttamisessa ei ole yksinkertainen. Resursseja keskusteluun ei välttämättä ole.

“Lisäksi on uhka, että syytetään vääränlaisesta normatiivisuudesta, jos ottaa kantaa tutkimuksensa pohjalta. Suomessa on tosin määritelty yliopistoille myös yhteiskunnallinen vaikuttamistehtävä.” 

Sosiaalinen media aiheuttaa omat paineensa. Se on parhaimmillaan hyvä paikka saada näkyvyyttä tutkimusaiheille, mutta trollaaminen ja jopa häirintä voivat kuormittaa entisestään.

“Omien kokemusteni pohjalta rohkaisen tutkijoita tuomaan perusteltuja näkemyksiään osaksi yhteiskunnallista keskustelua, mutta heidän on hyvä saada myös koulutusta esimerkiksi viestintätaitoihin. Olisi hyvä saada tukea tutkijoille, jotta ainakin jos tulee ongelmia, tietäisi kenen puoleen kääntyä.”

Ilmastotoimintaa ja tunteiden käsittelyä

Pihkala muistuttaa, että tutkijat voivat kuormittua myös oman ympäristö- ja ilmastoahdistuksensa vuoksi. Hän toivoo psyykkisen hyvinvoinnin tukea sekä tutkijoille että opiskelijoille.

“Esimerkiksi luonnontieteilijät, ilmastotieteilijät ja ekologit kohtaavat työssään luonnon vaurioitumista ja sosiaalisia ristiriitoja, jotka ovat psyykkisesti kuormittavia.”

Pihkala kokee, että toimintaan osallistuminen on tärkeää hyvinvoinnin kannalta, mutta toiminta ei yksinään riitä.

“Olen huolissani sekä tutkijana että yhteiskunnallisena keskustelijana, että ilmastotoiminta voi tuoda paljon merkityksellisyyden tunnetta mutta myös uupumuksen kaltaisia tunteita.” 

Pihkala mainitsee climate burnoutin, ilmastotoimijoiden loppuunpalamisen. Tästä ilmiöstä on alettu viime vuosina keskustella kansainvälisesti.

“Ympäristö- ja ilmastoahdistukseen tarvitaan osallistavia toimintamahdollisuuksia mutta myös riittävästi mahdollisuuksia tunteiden käsittelyyn, jotta ei käy niin, että aktiiviset toimijat uupuvat.”

“Ilmastonmuutos tuo mukanaan ongelmia, mutta on paljon tehtäviä, joihin voi osallistua sekä oman elämän tekemiseen merkityksellisemmäksi että hyvän elämän edistämiseen. Tämä on omakohtaiseen kokemukseen pohjautuva kannustus riippumatta siitä, millainen asemasi on tai mitä teet. Aina löytyy tilaa mielekkäälle ilmastotoiminnalle.”

Panu Pihkalan 10 suositusta ympäristöahdistuneelle löytyvät hänen blogistaan.

Lue myös:

Mikä auttaa ilmastotoimijaa jaksamaan? Vertaisvinkkejä 

Ilmastokasvatus ja tunteet -artikkeli Toivoa ja toimintaa -sivustolla 

Ratkaisukeskeistä tietoa ympäristöahdistuksesta Luonto ja tunteet -sivustolla

Mieli ry: Panu Pihkalan raportti ilmastoahdistuksesta 

Tunne ry