Näin järjestät ympäristölukupiirin 

Voiko kirjoja lukemalla ja niistä keskustelemalla vaikuttaa? Kanadalainen ilmastotutkija Katharine Hayhoe sanoo, että tavallisen ihmisen tärkein keino ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa on yksinkertaisesti puhua siitä kaikkialla. 

Puhumiselle on kuitenkin joskus vaikea löytää sopivaa paikkaa tai tilannetta. Lukupiiri on luonteva tapa saada aikaan keskustelua ilmastosta ja ympäristön tilasta rauhallisessa ympäristössä ja laajentaa omaa tietämystä asioista. 

Tuula Haavisto on Helsingin entinen kulttuurijohtaja ja kokenut tietokirjalukupiirien vetäjä. Hän toteaa, että jo lukupiirin muoto on voimauttava: samasta aiheesta kiinnostuneet osallistujat kokoontuvat yhteen keskustelemaan faktojen pohjalta. 

“Lukupiirit ovat väljiä sosiaalisia yhteisöjä, joihin kenenkään ei ole pakko osallistua, mutta jokin sisäinen yhteys ja kiinnostus käsiteltäviin aiheisiin yhdistää. On hieno konsepti lukea pitkiä tekstejä ja niiden perusteella pohtia asiaa yhdessä muiden kanssa. Yhdessä keskusteleminen auttaa ymmärtämään ja jäsentelemään vaikeitakin asioita, joita ilmastonmuutokseen liittyy.”

Haavisto pitää tärkeänä, että lukupiirissä luodaan ympäristö, jossa pystyy keskittymään asiaan.

“Dialogin periaatteet toimivat lukupiirissäkin: tarkoitus on hakea asian varsinaista luonnetta eikä olla oikeassa. Kun keskusteluissa on ystävällinen ja kunnioittava ilmapiiri, ihmiset eivät sulkeudu kuoreensa. Esimerkiksi Erätauko-menetelmän työkaluista on hyötyä.” 

Haavisto näkee lukupiireissä mahdollisuuden myös sukupolvien välisen yhteyden vahvistamiseen: isovanhempien ja lastenlasten yhteinen tietokirjalukupiiri ilmastonmuutosaiheista tuo mummot, vaarit ja lapset mutkattomasti saman asian äärelle.

Missä lukupiirin voi järjestää?

Monissa järjestöissä ja useimmissa kirjastoissa järjestetään lukupiirejä, ja monesti niihin voi osallistua ilman ennakkoilmoittautumista kuka tahansa. Joissakin lukupiireissä teemana on nimenomaan ilmasto tai ympäristö.

Yleensä luettavat kirjat sovitaan yhdessä, joten kaikkiin lukupiireihin on mahdollista saada haluamansa kirja mukaan, jos muut ryhmäläiset siihen suostuvat.

Jos sopivaa lukupiiriä ei löydy valmiina, perusta sellainen itse. Voit pyytää kokoontumistilaa kirjastosta tai järjestää sen kotona tai muussa sopivassa paikassa. Verkkolukupiirit ovat osoittautuneet toimiviksi, ja niihin voi osallistua mistä tahansa. 

Kerää sopivan kokoinen porukka: yleensä 6–8 henkilöä on hyvä maksimikoko, jossa jokainen pääsee ääneen. Sopikaa luettava kirja, tapaamisaika ja paikka, jossa voitte keskustella rauhassa. Varaa aikaa 1,5–2 tuntia.

Miten lukupiirissä toimitaan?

Kokoontuminen on luonteva aloittaa lyhyellä kuulumiskierroksella, ennen kuin siirrytään kirjan sisältöön. Yleensä teemat nousevat itsestään keskustelusta ja siitä, mikä osallistujia on eniten koskettanut.

Lukupiirillä ei välttämättä tarvitse olla vetäjää varsinkaan silloin, jos tapaatte ystävien kesken. On silti hyvä luoda pelisäännöt ja huolehtia siitä, että jokainen saa halutessaan puheenvuoron. 

Kun keskustelette ilmastoon tai ympäristöön liittyvistä asioista, on hyvä sopia etukäteen, että lukupiirissä ei väitellä tieteellisten ilmiöiden todenperäisyydestä vaan keskustellaan kirjan sisällöstä ja sen herättämistä tunteista ja ajatuksista.

Jos lukupiiri on kaikille avoin, Tuula Haavisto neuvoo miettimään etukäteen strategian hankalia tilanteita ja trolleja varten. 

Tuula Haavisto

Miten valitaan kirjat?

Lukupiirille voi miettiä teeman, esimerkiksi tietokirjat, kaunokirjallisuus, runous tai filosofia. Tai voitte pitää yhdistetyn käsityö- ja lukupiirin, jossa joku lukee novelleja ja muut tekevät käsitöitä. Lukemisen väleissä voi jakaa vertaiskokemuksia ekologisesta elämästä tai vaihtaa käsityövinkkejä. Kirjastojen Novellikoukuista voi ottaa mallia.

Luo rohkeasti ja ennakkoluulottomasti oma konseptisi – tärkeintä on, että kokoonnutte.  Mahdollisuudet ovat rajattomat!

Ilmastonmuutoksesta ja luonnon monimuotoisuudesta on kirjoitettu paljon hyvää kirjallisuutta, sekä tietokirjoja että kaunokirjallisuutta. Kaikissa Suomen kirjastoissa osataan suositella luettavaa tähän aihepiiriin. 

Kannattaa tutustua esimerkiksi Aikuisten kirjareppuihin, joita on kahdelta vuodelta. Vähän vanhempia kirjoja saa kirjastosta käsiinsä helpommin kuin aivan tuoreita.

Vihreä kirjasto -hankkeen lukuvinkit

Ilmastolukupiiri.fi:n kirjalista

Kirjavinkkejä videolla: Aikuisten kirjareppu 2018 Kirjastokaistalla 

Aikuisten kirjarepun kirjat luonnontieteestä vuodelta 2019 (Kirjalista) 

Kirjoja ilmastonmuutoksesta (Helmet.fi) 

20 tietokirjaa ympäristöstä (Kirjasampo) 

Lue myös:

Näin vaikutat omissa verkostoissasi

Kirja ja lankakerä porraskaiteella ulkona.
Kuva: Nick Casale / Unsplash