Minna Näkkäläjärvi taistelee saamelaisen elämäntavan puolesta

“Olen Erkunan Tuomaan Annin Minna Enontekiöstä, ja syntymäkyläni on tuossa 30 kilometrin päässä Palojoensuussa. Olen siinä rannalla kasvanut suurin piirtein ja lohesta saanut hyvät alut lapsuudessa. Olen koulutukseltani saamenkielinen luokanopettaja,  51-vuotias kolmen pojan äiti. Meillä on poronhoitoperhe. 

Kuulun Käsivarren paliskuntaan ja Erkunan siidaan, jota kaivosvarausasia koskettaa. Olen kuulunut siihen lapsuudesta lähtien. Olen äidin puolelta saamelainen, ja sukuni on asunut Enontekiöllä iät ja ajat. Niin kuin kaikilla saamelaisilla, minullakin on sukulaisia Norjassa ja Ruotsissa. 

Olen Ei kaivoksia Suomen Käsivarteen -liikkeen ja adressin alullepanija. Keväällä 2020 meidän siidamme eli kyläryhmän Whatsapp-ryhmään tuli tieto Akkermanin isosta kaivosvarauksesta siidamme laidunalueella. 

En ole aikaisemmin joutunut puolustamaan omaa elinpaikkaa ja elinkeinoa näin järkyttävän asian edessä. Olimme sokkitilassa monta päivää, eikä siinä tiennyt edes, mistä pitää aloittaa. Siitä paniikista ja hädästä se liike syntyi. 

Meillä paikallisilla ihmisillä ei ole mitään lakia turvanamme, emmekä ole tasaveroisia neuvottelukumppaneita. Kuulimme asiasta niin viime tingassa, että meillä ei ollut kuin muutama päivä aikaa tehdä valitus. Ehdimme jättää sen serkkutyttöni kanssa kymmenen minuuttia ennen valitusajan päättymistä. Ne olivat aika painajaismaisia vuorokausia. Valitukseen tuli vielä tarkennuspyyntö, jossa Saamelaisneuvoston lakimies auttoi.

Kaivokset tunturissa tarkoittaisivat poronhoidon loppumista

Akkermanin suunnitelmista seuraisi se, että poronhoito sillä alueella loppuisi. Pelkästään koeporausten tekeminen noin suurella alueella haittaisi suuresti meidän poronhoitoa. 

Jos alueelle annetaan malminetsintälupa, toiminta on vielä astetta voimallisempaa. Sinne tuodaan isoja koneita ja isoja porauslaitteita, jotka halkovat meidän laidunmaita. Alueelle ei pysty kesällä tulemaan helposti, vaan laitteiden kanssa on tultava keväällä, ja se on herkintä aikaa, kun vaamet ovat kantavina. 

Keskellä erämaata ei myöskään ole mitään infraa. Se on Natura-aluetta, eikä siellä ole teitä, ei sähköä, ei mitään. Jos tunturiin aletaan rakentaa infraa kaivoksille, meidän laidunmaat pienenevät pala palalta, ja silloin on mahdotonta harjoittaa vapaasti laiduntavaa poronhoitoa. 

Koko ajan päällä oleva kaivosuhka on henkisesti hyvin rasittavaa alueen poromiehille, mutta myös nuorille: miten he pystyvät ajattelemaan tulevaisuuttaan? Se on sama kuin ulkopuolinen toimija tulisi keittiöösi tai olohuoneeseesi hääräämään kysymättä sinulta lupaa.

Äitinä ajattelin, että minun on pakko jotenkin mieleni ilmaista tästä asiasta. En tule tätä ikinä hyväksymään, koska tässä on kyse meidän ja poikiemme elinkeinosta. Poronhoito on ainoita elinkeinoja, jotka vielä elättävät täällä pohjoisessa. 

Kymmeniä tuhansia allekirjoituksia

Se totuus oli minulla koko ajan päässä, että mikään laki ei minua auta. Ainoa keino on yrittää saada ihmisten tietoisuuteen, mitä täällä tehdään. Ajattelin, että yritän somen kautta. Saimme Facebook-sivulle hyvin seuraajia, ja ihmiset olivat aivan tyrmistyneitä, että tällaista voidaan suunnitella. 

Teimme myös nettiadressin, jotta ihmiset voivat osoittaa tukensa. Siihen tuli muutamassa päivässä kaksi tuhatta nimeä. Joitakin julkkiksiakin on allekirjoittanut adressin ja puhunut sen puolesta. Me hullaannuimme jo kymppitonnista, mutta heinäkuun lopulla oli jo 20 000 nimeä kerättynä ja lopulta 37 000. 

Olimme aivan ihmeissämme, että tämähän näyttää tosiaan liikuttavan monia ihmisiä. Meillä ei ole vielä saamelaisalueella yhtään varsinaista kaivosta, mutta on koko ajan vaarana, että jos yhden kerran saadaan kaivos aikaiseksi tällaiselle moninkertaisesti suojellulle Natura-alueelle ja saamelaisalueelle sekä Muonion- ja Tornionjoen latvavesistölle, ei ole enää mitään pyhää aluetta missään Suomessa.

Olen verkottunut myös muiden vastaavien liikkeiden kanssa muualla Suomessa. Meitä samalla tavalla ajattelevia ei ole mitenkään vähän. Mikään kaivos ei ole sen arvoinen, että sillä pitää tuhota luonto ja vesistö. 

Ilmastonmuutokset näkyvät jo pohjoisessa

Uskon, että näillä meidän elikeinoillamme – kalastuksella, metsästyksellä, luontomatkailulla ja poronhoidolla – on pidempi elinkaari kuin kaivoksella tulisi koskaan olemaan.

Eivät meidän kaivosvarannot voi maailmaa pelastaa. On koko maailman vastuu alkaa ajattelemaan nokkaansa pidemmälle ja tulevia sukupolvia, ei vain sitä seuraavaa. Ei ihmisen tarvitse pumpata kaikkea tyhjäksi vain oman mukavuudenhalun takia. 

Meillä on jo ollut haasteita poronhoidossa sopeutua ilmastonmuutoksiin. Jo muutamana vuonna lumi on tullut myöhemmin, syksyt ovat märempiä ja pidempiä ja se taas luo huonoa pohjaa lumen tulolle. Se voi joko kokonaan homehduttaa tai jäädyttää laidunpohjan. Talvi 2019-2020 oli erityisen hankala, kun lunta tuli metritolkulla. 

Näyttää vakavasti siltä, että ruokinta-aika pitenee ja laiduntaminen lyhenee. Se ei ole hyvä luonnon eläimille, jotka ovat herkempiä saamaan tauteja, kun ne ovat ihmisten ja ruokinnan kanssa läheisessä kanssakäymisessä. 

Myös leuto talvi ilman kunnon pakkasia on vaikea. Olen hoksannut, että maahan ei tule kirsi eli routa. Kun on paljon lunta ja sen jälkeen tulevat kauheat tulvat, jäätön maa imee veden läpi. Koska vesi ei jää pintamaahan, maa kuivuu samalla. Se taas vaikuttaa kasvustoon. Ne harvat, jotka tekevät täällä heinää, kertovat, että heinäkään ei ole kasvanut kunnolla. 

Ilmastonmuutoksiin varautuminen ja niiden kanssa selviytyminen on jo tarpeeksi haasteellista meille, jotka asumme täällä. Tähän ei tarvitsisi yhtään kaivosta, yhtään rautatietä eikä mitään muutakaan lisäksi elämää vaikeuttamaan. 

Äidit jaksavat

Joinakin päivinä tuntuu, että tulee kummallekin poskelle läpsyjä, mutta onneksi on hyviä ystäviä ja samanmielisiä ihmisiä. Kun saa kannustavia sanoja, niin kyllä sitä sitten taas jaksaa. 

Ja kyllä äidit jaksavat vaikka mitä, kun on kyse omista lapsista. Mie sanon vain sen, että äitien kanssa ei kannattaisi lähteä kovin tukkanuottasille, siinä häviää aina. 

Vanhin poikani on 25-vuotias, ja hän ajaa rekkaa Norjassa ja Ruotsissa. Keskimmäinen poika pääsi juuri armeijasta, hän on 20 ja hänellä olisi aikomus lähteä poronhoitoon. Nuorin on nyt 15, ja myös hän on ajatellut poronhoitoa ammatikseen. 

Kaikkensahan sitä tekee, että ne haaveet ja ajatukset toteutuisivat, tai että ainakin he saisivat kokeilla. On vanhempien tehtävä luoda se mahdollisuus ja tilaisuus ja tukea heidän valinnassaan. 

Kaivosuhat koskettavat koko Suomea

Kaikkein pahinta on, jos ihmiset eivät reagoi mitenkään. Toivon, että ihmiset keskustelevat ja ajattelevat pidemmälle tätä asiaa, sillä kaivosuhat eivät kosketa vain meitä vaan oikeastaan koko Suomea ja kaikkia läheisiä vesistöjä. 

Jos ajattelen, haluanko nähdä kaivosreiän keskellä tunturia vai niitä poroja ja puhdasta luontoa ja vesistöä, valinta on tosi helppo. 

Toivomme, että adressilla on painoarvoa, ennen kuin aletaan kunnolla hahmottelemaan uusiksi kaivoslakia, ympäristölakia ja ilmastolakia. Pohjoisen luonto on ainutkertainen. Tätä ei voi millään rahalla korvata eikä ostaa takaisin. 

Adressin kommenteissa on ollut kolme pääasiaa: yksi on se, että kaivos tällaiselle alueelle on rikos luontoa, vesistöä ja elinkeinoja vastaan. Toinen on saamelaisaspekti: ei alkuperäiskansojen maille saa tulla, se rikkoo heidän oikeuksiaan. Kolmas on se, että kaivoslaki on pakko muuttaa sellaiseksi, että se ottaa huomioon paikalliset ihmiset. Ei voi tehdä näin, että tullaan sinun pirttiin istumaan ja sanotaan, että tähän me teemme nyt reiän.”

Katso Minnan haastattelu Youtubesta.

Ei kaivoksia Suomen Käsivarteen Facebookissa